Koirien kans reenaaminen on niiiin ihanaa!

Riemu 7 kk, Naava 2,5 v

Reenihöyryissä tässä nyt sitte kirjotellaan pitkästä aikaa. Just äsken reenasin Riemun kans vähän sitä sun tätä. Lyhytki reenihetki saa kyllä omanki mielen aina nousemaan entisestään ja koira tietysti nauttii, kun saa tehdä yhdessä! Aivotyöhän väsyttääkin ihan eri tavalla kuin hihnalenkkeily. Aina kun joku sanoo, että heillä on niin energinen koira, että pakko käydä kauhean pitkiä lenkkejä tai väsyttää se heittämällä palloa, kysyn ensimmäisenä, että reenaatteko sen kanssa mitään. Vastaus on yleensä "no kyllä sille joskus piilotetaan nameja" tai "ollaan me mietitty jotain". Koitan siinä vaiheessa aina promota, että ihan sama mitä aivojumppaa teette sen koiran kans, niin se väsyttää monta kertaa nopeammin kuin lenkkeily. Haluaisin puhua asiasta niiden ihmisten kanssa niin kauan, että ne vakuuttuu, mutta yleensä tilanne on sellainen, etten kehtaa. Mielessäni sitten kuvittelen tilanteen, jossa menen todistamaan niiden ihmisten kotiin, miten reenaaminen väsyttää koiran. Menen koiran ja naksuttimen kanssa johonkin huoneeseen kymmeneksi minuutiksi, ja sen jälkeen omistajat saavat ihmetellä, miten uupunut heidän koiransa on. Sitten voin kertoa, mitä tehtiin ja esitellä eri asioita, joita voivat tehdä ja opastaa eteenpäin. Siinä ois yksi koira tehty hieman onnellisemmaksi. Kaikenlaisesta sitä pieni ihminen haaveileekaan.

Pallon heittelystä pakko sanoa kyllä sen verran, että iihääh yöh. Siis joo, periaatteessa ihan kiva, mutta. Monet ihmiset tuntuu tekevän niin, että heittelevät takapihalla kylmälle koiralle palloa, heittely lopetetaan ko seinään, koira sisälle ja omistajat lähtee omiin menoihinsa. Koira lähtee siis kylmillä lihaksilla säntäilemään pallon perässä, sen kierrokset nousee huippuunsa, ja sen jälkeen sen oletetaan rauhoittuvan itsestään. Ei alku- eikä loppuverryttelyitä, ei mahdollisuutta laskea kierroksia. Sen jälkeen en kyllä ihmettele yhtään, jos koira tuhoilee asioita asunnossa. Kuvitelkaapa koiranomistajat ittene samaan tilanteeseen.

Se on kyllä ylipäänsä jännä, että koira pitää väsyttää. Että otetaan koira, ja sitte yksi asia, mitä sille pitää tehdä, on väsyttää se joka päivä. Se pitää väsyttää. Se ei väsy siinä samalla, kun sen kanssa vietetään aikaa, vaan se väsytetään. Toki kyse on vain sanamuodosta, mutta harmittavan monella se tuntuu myös tarkottavan juuri sitä, että on pakko. Myönnän, että iteki käytän sitä ilmaisua, jos olen esimerkiksi jonkun kaverin kanssa lähdössä jonnekin ja selostan mitä kaikkea teen, ennen kuin voin lähteä kotoa. Silloinkin se tosin tuntuu pahalta. Aivan kuin se olisi pakko, josta ei nauti yhtään. Käyn koirien kanssa lenkillä, koska nautin siitä. Reenaan koirien kanssa, koska me nautimme siitä. Siksi mulla on koiria, että voin reenata ja lenkkeillä niitten kanssa. Rämpiä metsässä, möyriä lumihangessa, juosta agikentällä.

Oiskohan siinä yhen kuukauden eestä valittamista...

Komea Ukko<3

Meidän kurssit on nyt aika vähissä. Riemu on nyt käyny agilityn pentukurssi, perus pentukurssin ja hajuerottelukurssin (siitä lisää kohta). Agilityä ja tokoa haluaisin alkaa kyllä sen kanssa tekemään ihan kisatasollaki. Ainakin vielä näyttää, että molemmat sitä kiinnostaa! Olen alkanu reenaamaan agilityohjauksia ja muita agissa hyödyllisiä juttuja kotona, koska Riemu ei ole nyt millään aksakurssilla. Pussia ollaan harjoiteltu, niin että olen laittanu tyynyliinan reenirepun ja kylmälaukun väliin, ja Riemu on siitä välistä saanut ryömiä. Se nimittäin kurssilla teki kaikkensa, jottei pussin kangas osuisi sen selkään. Kouluttajakin huvittui, kun koira ryömii pussin läpi, niin ettei kangas edes liikahda. Hölmöläinen. Nyt se ei ainakaan ole väistänyt tyynynpäälistä ollenkaan. Pitää jatkaa harjoittelua sitten erilaisilla ja painavammilla materiaaleilla.

Naavalla alko eilen agin jatkuva ryhmä. Nassu oli kyllä harmiksi taas niin väsyny, että ittestä tuntu aika kivireen vetämiseltä se homma. Minun pitää ite olla ylienerginen, jotta saan puristettua siitä tarpeeksi vauhtia. Ennen se oli agikentällä samantien ko salama! Veikkaan, ettei se nykysin vaan saa koskaan tarpeeks lepoa, ko Riemun kans kuitenki niin paljon könyävät. Nytkin sillä oli kolmen viikon agitauko, mutta silti energiaa oli vähän. Se teki kyllä oikein mielellään, mutta vauhtia ei vaan löytynyt. Kouluttaja oli ihana ja sanoi, että voin joskus vaihtaa koiraa ja ottaakin Riemun mukaan. Se onkin huippu idea! Jos meillä on reenejä edeltävänä iltana ollu vieraita, pitempi lenkki tai jotain muuta, joka näkyy Naavassa seuraavana päivänä väsymyksenä, voinkin päättää ottaa Riemun mukaan. Se on jo rotunsakin puolesta energisempi tapaus, joten se kyllä tekee täydellä innolla, vaikka olisikin väsynyt. Pentukurssilla oli hauska, kun kouluttaja huomasi, että Riemun häntä alko heilua, kun käskin sen sivulta maahan. Sen kontaktikin on aivan loistava! Kun pujotellaan seuruutuksella kuuden muun koirakon ollessa tolppina ja koirien välissä pitää aina pysähtyä ja käskeä koira maahan, Riemun katse ei kertaakaan käänny pois minusta. Uskomaton keskittymiskyky ja tekemisen halu tällä ukkelilla on! Toki se on lähtökohtasestikin tasapainosempi pentu, kuin mitä Naava oli. Älkää ymmärtäkö väärin, rakkaita ovat molemmat <3

Me harrastetaan kiville kiipeämistä.

Tekemisen halu tosin johtaa siihen, että Riemu yrittää joskus saada minut käskemään itseään. Se saattaa tehdä jotain, jotta sanoisin jonkun käskyn, jotta se saisi palkan. Tänään metsälenkiltä tullessa oli hyvä esimerkkitilanne. Riemu kiersi minun takaani koko ajan vasemmalle puolelleni, koska olin aiemmin harjoitellut agia varten takaleikkausta, niin että ohjaan sen vaihtamaan puolta takaani. Vaikka olin antanut vapautussanan harjoituksen loppumisen merkiksi, ukkeli jatkoi koko kotimatkan yrittämistä. "Jos nyt kuitenki meen tänne vasemmalle, ja sitte käsket minut sinne oikealla. Jookos?" Tässä onkin yksi piirre, jossa Naava ja Riemu eroaa hyvin selkeästi. Naava ei ikinä tekisi mitään vain siksi, että sille sanottaisi käsky. Se voi tehdä jotain, jotta saisi palkan, mutta se ei kyllä missään nimessä tekisi jotain väärin, jotta sille sanottaisi käsky, jotta se saisi palkan. Siinä on yksi askel liikaa sen ajattelumaailmaan.

Huvittaa kyllä ne, jotka on sitä mieltä, että aussie on haastava harrastuskoira, koska se tarvii motivointia eikä tee pelkästä miellyttämisenhalusta (kuten esim. bordercollie). Voin kuulkaa sanoa, että harrastakaapa lapinkoiran kanssa, niin aussie tuntuu älyttömän helpolta! Toki jos on bortsuun tottunut, niin aussie voi tuntua vaikealta. Näitä kolmea rotua voi hyvin verrata tutulla kaivoesimerkillä. Jos bc:tä käskee hyppäämään kaivoon, se hyppää viipymättä. Aussie kyseenalaistaa, mutta hyppää todennäköisesti silti. Lapinkoira toteaa, että hyppää ite.

Nipsu

Riemu kävi siis hajuerottelukurssin. Se oppi siellä ottamaan lähtöhajun ja näyttämään, missä purkissa se haju on. Periaatteessa. Todellisuudessa se ei ihan vielä tajua, mistä on kyse. Se osaa nuuhkaista lähtöhajupurkkia ja nuuhkaista oikeaa purkkia ja asettua sen viereen istumaan. Kurssilla se jopa kerran äärimmäisen hienosti haisteli kaikki kolme purkkia (oikea haju, väärä haju ja tyhjä purkki) läpi ja asettui sitten oikein purkin viereen istumaan. Kotona harjoittelu on kuitenkin jostain syystä ottanut takapakkia, joten se on nyt pienellä tauolla. Riemu meinaa kotona tehdä samaa kuin aluksi viimeisellä kurssikerralla, että ryntää kauhealla vauhdilla oikealle purkille ja heittelee sitä sitten mihin sattuu. Se ongelma ratkesi, kun mukaan tuli useampi purkki. Kotona se on kuitenkin alkanut taas heitellä sitä oikeaa purkkia, ja jos ei sitä tee, istuilee ihan mihin sattuu haistelematta purkkeja. Pidetään nyt pieni tauko, otetaan pari askelta taaksepäin ja yritetään uudestaan.

Eka kesäpäivä.

Naavallekin olen alkanut hajuerottelua opettaa. Se oli siinä ihanan rauhallinen ja varma. Oletin, ettei sitä kiinnostaisi yhtään, mutta se yllättikin minut! Olen myös todella iloinen, että Naava on nyt hoksannut ovien sulkemisjutun ja innostunut siitä. Aluksi ongelmana oli se, että se ääniherkkänä koirana säikähti sitä, kun kaapinovi kolahti kiinni mennessään. Aloin sitten naksauttaa aina kolahduksesta, joten se osaa nyt töniä ovea niin monesti, että kolahdus kuuluu. Sen ilme on aivan ihana, kun se keskittyneenä tökkii ja odottaa, että milloin kolahtaa (ja naksahtaa). Ihanainen Nassupossu. Se on saanut myös tehtäväkseen aina lenkillä painaa jalankulkijoiden suojatievalonappia (mikälie sen nimi oikeasti on). Täälläpäin niitä on niin paljon, ja aika monessa on kivasti sellainen hipaisunappia, johon Naavan tarvii vain osua ilman, että sitä pitäisi kunnolla painaa. Tuollaiset arkiapujutut on kyllä kaikkein kivoimpia minun mielestä!

Riemu painaa nyt 16,3 kg ja on 51 cm korkea. Naava on siis n. 17 kg ja 53 cm. Aikalailla samankokoisia ovat siis tällä hetkellä. Toki henkisesti Riemu on ihan pieni vielä ja täysi mammanpoika. Vaikka se pikkupentuna aloittikin jo jalannoston harjoittelemisen, se harjoittelu tyssäsi aika äkkiä. Lieneekö syynä se, että taloudessa on akkavalta ;) Tällä viikolla se yhtenä päivänä nosti jalkaa kahdesti, ja ajattelin jo, että nyt se alkoi. Se jäi kuitenkin niihin kahteen kertaan. Eipäs sillä mikään kiire ole sinänsä. Se alkais vaan olla jo käytännöllisempääkin, koska tämä seisoen pissaaminen johtaa aika usein etujalkoihin osumiseen...

Pissan hajusta muuten huomaa, että Riemu on uros! Naavan pissan haistaa vain, jos se on pidättäny jostain syystä erityisen kauan. Mutta pikkumiehen pissassa lemahtaa kyllä testosteroni, herttinen sentään.

Lopuksi pari tilannekuvaa.

Naava nukkui sohvan vieressä. Aloin ottaa kuvaa Riemusta, joka söi luuta hassusti nurkassa. Naava the Linssilude aavisti jotenkin, että kuvaan. Kaksi ekaa kuvaa tärähti, koska minua nauratti niin paljon.

Mie ja Riemu löhötään säkkituolissa. Naava yritti tarjota meille lelua, mutta kun ei kelvannut, niin alkoi sitten leikki itsekseen. Myöhemmin tuli vielä heiluttamaan Riemun nenän eteen lelua, sai Riemun tarttumaan siihen ja veti sen sitten pois säkkituolista. Ovela neiti!