MINÄ ostin KELAtaluttimen!

Tietysti sen täytyy olla ruskea.

Tuntuu vielä niin epätodellisen järkyttävältä, että vaikeahan tätä on uskoa todeksi. Viikko sitten se kuitenkin saapui postin mukana. Kelatalutin. Vieläpä se sellainen uudenlainen, johon saa jos jonkinlaista valoa, kakkapussia ja hilavitkutinta kiinni. Hetken mielijohteesta tämä periaatteitani järisyttävä tilaus ei kuitenkaan tapahtunut, vaan se oli pitkän harkinnan ja mielikuvaharjoittelun tulos. Etenkin jälkimmäistä tehtiin paljon tilauksen saapumista odotellessa. 

Pitkään olen ajatellut, että ostaisin mielelläni kelataluttimen, joka olisi tavallisen hihnan pituinen (1,5–2 m). Miksi hitossa niiden pitää olla 5–8 metriä pitkiä? Niin pitkään kuin jaksan muistaa, olen vihannut kelataluttimia syistä, jotka kohta listaan (yksi niistä on toki tuo pituus). Entinen asuinkumppanini sai minut kuitenkaan havahtumaan: eihän vika ole itse taluttimessa, vaan sen käyttäjässä eli koiran taluttajassa. Koiraa nyt on ylipäänsä turha syyttää yhtään mistään, kun ihminenhän se kaikkeen on aina syypää. Katsokaamme siis kelatalutinta pitävään käteen ja sen käden päässä olevaan kaksijalkaiseen.

Miksi inhoan kelataluttimia?

1.       95 % ihmisistä, jotka käyttävät koirallaan kelatalutinta, eivät hallitsee koiraansa ollenkaan. Koira, joka kiskoo mihin sattuu eikä ole millään tapaa hallinnassa, pistetään siis 5–8 metriä pitkään hihnaan. Tarviiko sanoa enempää.
2. Vaikka koira muuten kävelisi hyvin hihnassa, omistaja antaa sen lähestyä vastaan tulevia koiria vapaasti, koska pitkä hihna sen sallii. Tähän kyllä kuuluvat ne ”minun koira on ihan kiltti, antaa niiden nyt tutustua” -ihmiset, jotka eivät millään halua uskoa, että me ei nyt haluta tervehtiä sitä sinun Vuffea, vaikka se olisi sinun mielestäsi kuinka ihana tahansa. Harmi, että näillä ihmisillä sitten yleensä on myöskin ne kelataluttimet aseenaan.
3.  Kelatalutin aiheuttaa koiran kaulalle koko ajan pientä painetta ja käytännössä opettaa sen vetämään. Fleksejähän on toki eri painoisille koirille eri kokoja, mutta oikean kokoinenkin talutin vetää koiran kaulaa ihan liikaa.
4.    Kelataluttimen tekijät ilmeisesti ajattelevat, että pienten koirien omistajilla on pienet kädet ja isojen koirien omistajilla isot. Mitä pienempi kelatalutin sen minimaalisempi kädensija niissä on. Vastaavasti suurten koirien kelataluttimet ovat valtavia jytkyjä. Tästä syystä osa joutuu ostamaan pienelle koiralleen isomman (ja painavamman) kelataluttimen, koska heidän kätensä ei sovi pienen kelataluttimen kädensijaan. Tämä taas johtaa siihen, että pienen koiran kaulaa vetää kohtuuttoman painava hihna.

Miksi siis ostin Naavalle kelataluttimen

Naava osaa kävellä hihnassa. Se vetää vain kahdesta syystä: joko ollaan menossa kohti jotain ihanaa paikkaa (esim. vapaanapitopaikka, koirakaverin luo) eikä se malta pysyä housuissaan tai sitten sillä on kakkahätä. Molemmissa tapauksissa se kääntyy heti takaisin ja tulee minun viereeni, kun pysähdyn. Koska Riemulla hihnassa kulkeminen on vielä harjoitteluvaiheessa, me pysähtelemme lenkeillä melko usein. Naava toteaa aika äkkiä, että paras vain kävellä minun vieressäni.

Naava saa nyt Riemun tulon jälkeen ehkä hieman yliannostuksen liikuntaa joka päivä, joten se kävelee muutenkin lenkeillä melko laiskasti. Se haluaisi jäädä haistelemaan pidemmäksi aikaa ja useammin, ja lompsuttelee rauhallisesti minun vieressäni tai takanani. Tästä johtuen se kompastelee hihnaan, vaikka kuinka yritän pitää hihnaa sopivalla pituudella.

Tärkeä seikka on myös se, että Naava on äänellä ohjattavissa. Kelatalutin on ikään kuin hento turvavyö minun ja Naavan välillä. Siihen turvataan vain, jos Naava päättää olla kuulematta suullista ohjeistusta. Naava on lappalainen, joten tarpeet pitäisi aina tehdä mahdollisimman kauas tiestä, mielellään ojaan tai pusikkoon. Etenkin kakkaamista varten se yrittää aina syöksyä jonnekin kauas, mutta kun ei lyhyen hihnan vuoksi pääse, se ei tee sitten mitään ennen kuin on niin hätä, että on pakko tyytyä siihen paikkaan, mihin pääsee.

Riemua on helppo pitää vapaana oikeastaan missä vain. Se on nykyisin huomannut, että tykkää juoksemisesta ja se uskaltaa irrota kauemmas, mutta se pysähtyy hyvin usein odottamaan ja katsomaan, missä minä menen. Se vastaa kutsuihin sekunnin sadasosassa. Se jopa keskeyttää pallon jahtaamisen heti luoksetulokäskyn kuullessaan! Se ei lähde toisten koirien, ihmisten tai eläinten luokse. Nykyisten alkuhuumajuoksentelujen jälkeen se aika pian päättää, että jos nyt vaan kävelisin tässä lähellä. Koirani tietävät, että jos toinen on hihnassa, ne eivät saa leikkiä. Naavaa en uskalla missä tahansa pitää enää vapaana, koska se keksi vuosi sitten, että jänikset on semmoisia kivoja otuksia, jotka lähtevät karkuun kun niitä kohti juoksee. Asiaa työstetään, mutta pääasiallisesti sen korvat häviää, jos se näkee jäniksen. Jatkossa voin siis turvallisilla, mutta jäniksisillä paikoilla pitää Riemua vapaana ja Naavaa kelassa. Näin Naavakin saa lisää vapautta.

Kelataluttimessa Naava ei siis häiriinny minun pysähtelemisistäni, silloin kun Riemu vetää. Se saa jäädä haistelemaan pidemmäksi aikaa ja pääsee tarpeilleen kauemmas tienpientareelta. Se ei kompastele hihnaan. Ostin sille tahallaan sen painoa hieman pienemmän taluttimen, jottei se olisi niin painava. Puolikuristavan pannan* kanssa se ei vedä Naavan kaulaa ollenkaan, sillä kelataluttimen luoma veto kohdistuu pannan metalliosaan. Näin kesäisin Naava pystyy rauhassa pyörimään nurmikolla ilman että Riemu yltää hyökkimään sen kimppuun ja ilman, että minun täytyy olla ukkoa kieltämässä. Kaiken tämän lisäksi minä voin heiluttaa kättäni normaalisti ilman, että niin tehdessäni nyin hihnaa. Tämä toteutuu etenkin jos Riemu on vyötärötaluttimessa. Siinäkin on ollut se ongelma, että Naava kompastelee jatkuvasti hihnaansa, koska kävelee minun vieressäni, mutta hihnaa ei voi lyhentää ihan pieneksi, koska se tarvitsee tilaa tarpeiden tekoon ja haisteluun. Jatkossa siis pidän Riemun vyötärötaluttimessa ja Naavan kelassa, niin omakaan kroppa ei rasitu. Ainoa asia, mistä olenkin aina pitänyt kelataluttimessa on se, että taluttaja voi liikuttaa kättään vapaasti.

Edelleenkään en ole sitä mieltä, että kelatalutin olisi paras väline evör. Sen käyttämiseen pitäisi olla ajokortti tai vähintään koiranhallintatodistus. Omistajallekin voisi siinä samalla tehdä älykkyysosamäärätestin. Aika moni kelataluttimen käyttäjä nimittäin kävelee itse eri puolella tietä kuin koiransa. Mitenhän he kuvittelevat, että takaa tuleva pyöräilijä huomaa kahden hahmon väliin pingottuneen ohuen hihnan ajoissa? Jotta ulkona olisi jokaisen turvallisempi kulkea, kaikkien kelatalutinta miettivien tulisi tehdä ostopäätös asiaa tarkkaan harkiten.

*Käytän puolikurraa siis puolilöystyvänä pantana. Tiukimmillaan panta on tavallisen pannan mitoissa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lopuksi muutama kuva Riemun ensimmäisistä vesileikeistä.