Samanlaisia mutta erilaisia

Riemun uusi takki! Naava ei tällaista suostuisi pitämään.

On nuo koirat kyllä niin hassuja ja niin erilaisia. Tietyissä asioissa huomaa kouluttajan vaikutuksen: molemmat osaa rauhottua, niillä on vahva paikkamakuu, molemmat pysyy vapaana ollessa lähellä, tulee innolla luokse sekä noudattaa kodin sääntöjä tarkasti.
Suurin ero näiden kahden välillä on hermorakenteessa. Naavalla on paljon heikompi hermorakenne kuin Riemulla. Se pöhisee pienimmällekin äänelle ja hiipii piiloon tai käpertyy ihmiseen kiinni. Riemu on oppinut, ettei Naavan pöhinä yleensä merkitse mitään, joten se harvoin lähtee siihen mukaan. Vain jos se itsekin kuuli tai näki jotain todella epäilyttävää. Jos terassin ovi on auki ja koirat ovat sisällä, Naava pöhisee ihan kaikille äänille. Riemu ei äänistä välitä, mutta pöhähtää tai jopa haukahtaa, jos näkee ihmisen meidän aidan takana. Toisaalta sillä on vielä mörköikä menossa, joten hämärällä kämmenen kokoinen kivikin saattaa säikäyttää. Se reagoi kuitenki enemmän näköärsykkeisiin kuin ääniin.

Olen aina halunnut opettaa koiralle ns. "noloustempun" eli sen, missä koira laittaa tassunsa (myöhemmin molemmat) kuonolle. Ennen Riemua aloin opettamaan sitä Naavalle  niin, että laitoin löysän ponnarin roikkumaan sen kuonolle ja naksautin, kun se tuuppasi ponnarin tassulla pois. En meinannut ehtiä ottaa kättäni pois ponnarilta, kun Naava jo viskasi sen maahan. Juuri ja juuri ehdin naksauttaa. Lopulta lopetin tempun harjoittelun, koska Naavaa alkoi ahdistaa ponnarin laitto kuonolle. Harjoittelutapa paineisti sitä aivan liikaa.
Naava ei yhtään pidä siitä, että sen päälle laitetaan yhtään mittään: kauluria, pyyhettä, sukkaa, lelua. Se repäisee sen samantien pois. Riemu sen sijaan ei välitä, vaan antaa asian olla. Sen "tee mulle ihan mitä vaan" -asenne pätee myös tässä. Kun se oli pentu, saatoin asettaa sen selälle pyyhkeen ja se tallusteli sen kanssa ympäriinsä aivan tyytyväisenä, kunnes nukahti jonnekin pyyhe edelleen selän päällä.

Tänään aloitin Riemun kanssa noloustempun harjoittelun. Ajattelin, että haasteena tulee olemaan saada se ottamaan ponnari pois kuonolta. Oikeassa olin! Siinä se poika vaan istui ja katsoi minua ponnari kuonolla roikkuen. Sain tehdä kaikkeni, etten ala nauraa.
Onneksi se on kuitenkin fiksu ja sopivan malttamaton poika, joten se tiesi, että odotan sen tekevän jotain. Hetken tuijottelun jälkeen se tönäisi ponnarin kuonoltaan ihanan selkeästi ja rauhallisesti, joten naksauttaminen oli helppoa. Nopeasti se huomasi, että tarkoitus on nimenomaan ottaa kuonolla oleva asia pois. Se ymmärsi asian ytimen sen verran nopeasti, että voin varmasti pian jättää ponnarin pois.

Ääniherkän Naavan kanssa se on kyllä ollut suuri askel, että se on innostunut ovien sulkemisesta, vaikka siitä kuuluu kova ääni. Edellisen asuntoni keittiössä oli yksi kaapinovi, jota ei tarvinnut kuin vähän työntää ja se paukahti kovaäänisesti. Sen avulla pystyn opettamaan Naavalle, että oven tekemästä paukkeesta saa palkan. Tällä hetkellä harjoittelun alla ovatkin push-to-open-menetelmällä toimivat laatikostot. Naava on todella innostunut sulkemisesta!